HRC sai lauantaina esimakua tämän kauden SM-sarjan tasosta avausottelussa, jossa sarjanousija Tallinnan Kalev kaatui tiukan väännön jälkeen 20-10. Kausi on mukava avata voitolla, mutta petrattavaa jäi vielä paljon.

Big Guns paineli vartissa 12-0-johtoon Joonas Baskin ja Dario Forneriksen maaleilla, ja Andrej Solovian painoi HRC:n kolmannen tryn ennen puolen tunnin täyttymistä. Tämän jälkeen Kalev sai vuotavat laitansa tilkittyä ja HRC:n maalihanat tukkoon. Vieraat sen sijaan kavensivat maalillaan taukolukemiksi HRC:n 17-5-johdon. Kuuma ja aurinkoinen sää tuntui hyydyttäneen joukkueet toisella puoliajalla, jolla peli oli poikki yhtenään rikkeiden ja käsittelyvirheiden vuoksi. Kalev tuli nopealla trylla seitsemän pisteen päähän heti jakson alkuun, mutta avausjaksolla kertaalleen lisäpistepotkussa onnistunut HRC:n Bam Hennessy sihtasi rangaistuspotkulla lukemat 20-10:een puoli tuntia ennen päätösvihellystä.

Big Gunsin painava pää oli läpi ottelun vaikeuksissa Kalevin väkivahvan scrumin kanssa ja sivurajaheitoista liian moni viskottiin harakoille. Sen sijaan HRC:n joukkuepuolustus toimi hyvin vaikeilla hetkillä etenkin omalla 22:n alueella.

– Ottelu antoi meille hyvän tilaisuuden katsoa hyvin missä menemme joukkueena, ja näytti, että olemme vielä hieman ruosteessa harjoituskauden jäljiltä. Epätasaisten erikoistilanteidemme vuoksi ottelussa oli jaksoja, joissa oli vaikea saada käyntiin minkäänlaista momentumia tai järjestelmällisiä hyökkäyksiä. Uskon, että pystymme korjaamaan tilanteen seuraavien viikkojen aikana, ja näyttämään kuinka vaarallisia voimme olla, kun hyökkäykset pääsevät lähtemään tukevalta pohjalta, HRC:n päävalmentaja Jake Pratley sanoi.

– Ottelussa oli joitakin erinomaisia yksilösuorituksia, ja joukkueena kykenimme haastamaan hyvin ruckeissa ja voittamaan palloja niistä tärkeillä hetkillä, Pratley listasi ottelun positiivisia puolia.

Kalev oli niskan päällä etupelaajien väännössä, mutta ottelun ratkaisi HRC:n bäkkilinjan pelinopeus ja taito, jotka olivat selvästi vastustajaa edellä. Lauantaina nähdyn perusteella scrumeillaan jyräävä Kalev ei ole kuitenkaan tullut turistiksi SM-sarjaan.

– Kaikki kunnia Kaleville, joka haastoi meidät väkevästi ja pysyi mukana kamppailussa loppuun saakka. Odotamme innolla vastavierailuamme, Pratley lausui.

Lauantain ottelua edelsi minuutin hiljaisuus talvella menehtyneen HRC-pelaajan Ofa Loketin muistoksi.

Miesten SM-sarja jatkuu HRC:n osalta 9. kesäkuuta Myllypurossa huippumatsilla, jossa vastassa on hallitseva mestari Jyväskylä.

HRC – Kalev 20-10 (17-5)

Tryt: Joonas Bask, Dario Forneris and Andrej Solovian
Lisäpistepotku: Bam Hennessy
Rangaistuspotku: Bam Hennessy

1 Chris Denholm
2 Paulo Pannuzzo
3 Mikko Aalto
4 Jesperi Virtanen
5 Ville Siiskonen
6 Joonas Santala
7 Antti Järvenpää
8 Wertti Bask
9 Mikko Moilanen
10 Bam Hennessy
11 Joonas Bask
12 Paavo Honkanen
13 Dario Forneris
14 Andrej Solovian
15 Anton Nevalainen

Vaihdossa: Emmanuel Courbin, Ville Vikman, Samuel Kuutti, Ilja Prohorov, Jarno Warsa-Ritaranta, Vince Tran, Dyllan Hey, Luke J Parsons

 

Teksti: Mika Huopainen