Helsinki Rugby Club nappasi paikan miesten SM-finaaliin lauantaina jännärissä tallinnalaista Kalevia vastaan. Viime minuuteilla ratkennut välieräottelu päättyi Big Gunsin 21-10 (14-10) -voittoon.

Tasaiseksi ennakoitu ottelu alkoi sateessa ja kovassa tuulessa kotijoukkueen merkeissä, kun HRC rynnisti vartissa 14-0-johtoon. Neljännen peliminuutin kohdalla HRC:n pelaaja-valmentajat kunnostautuivat, kun kymppipaikan Jake Pratley yllätti vieraat nopealla rangaistuspotkulla omalla puolustusalueella, karkasi pitkään juoksuun ja syötti David O’Connorin karkumatkalle. Reilut viisi minuuttia myöhemmin Pratley löysi aukon vieraiden puolustuksesta ja pujahti maalintekoon try-viivan tuntumasta annetun rangaistuspotkun jälkeen. Valitettavasti hänen ottelunsa päättyi loukkaantumiseen samassa tilanteessa.

HRC:n maalien jälkeen Kalev sai ravisteltua laivamatkan rasitteet niskastaan ja pääsi paremmin mukaan otteluun. Tallinnalaiset kavensivat ensin rangaistuspotkulla lukemat 3-14:ään ja murjoivat pallon yli maalilinjan avausjakson viimeisestä pelistä. Ennen 10-14-kavennustaan Kalev oli jo kertaalleen päässyt try-alueelle, mutta HRC-puolustus oli saanut pidettyä pallon irti maasta.

Sää selkeni toiselle puoliajalle, mutta HRC:n peli ei. Jo avauspuoliskolla näkynyt haparointi pallonkäsittelyssä jatkui, ja käsistä karkaileva peliväline yhdessä rikkeiden sekä epätarkan potkupelin kanssa antoivat otteen vastustajalle. Kalev olikin yritteliäämpi osapuoli läpi toisen jakson, mutta Big Gunsin taklaukset osuivat ja puolustus kesti tallinnalaisten hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Loppua kohti HRC:nkin hyökkäys alkoi löytää rakennetta ja peli pystyttiin painamaan keskiviivan turvallisemmalle puolelle. Jännitys säilyi loppuun saakka, sillä Kalevin miehistöstä löytyi pelaajia, joilla oli potentiaalia ratkaista ottelu mikäli puolustuksen pihdit olisivat päässeet höltymään. Vapauttavat pisteet syntyivät pari minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Mika Takala päätti hyökkäyksen kulmalipun tuntumaan. Joonas Bask sinetöi loppulukemat 21-10 päivän kolmannella onnistuneella lisäpistepotkullaan.

– Olosuhteet lauantaina olivat äärimmäisen hankalat etenkin ensimmäisellä puoliajalla, kun pelasimme vastatuuleen ja sateeseen. Molemmat joukkueet voivat olla tyytymättömiä joihinkin pelinsä osa-alueisiin, mutta kokonaisuutena olemme erittäin ylpeitä suorituksestamme joukkueena. Jaken tasoisen pelaajan menettäminen niin aikaisin vaikutti pelisysteemiimme seuraavan kymmenminuuttisen aikana, mutta sopeuduimme tilanteeseen toiseen puoliaikaan mennessä. Suurimman vaikutuksen teki puolustuksemme. Emme halunneet jättää mitään kentälle, mikä näkyi toisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla. Yhtä yksittäistä pelaajaa tuskin voi mainita erikseen, sillä jokainen antoi aivan kaikkensa, joukkuetta kipparoinut David O’Connor kiitteli.

Jos kauden varrella on nähty useampikin näytös HRC:n näyttävästä ja tehokkaasta hyökkäyspelistä, oli välieräpeli todistus joukkueen kyvystä ja halusta vääntää voittoon myös puolustuksen kautta.

Finaalissa HRC kohtaa rakkaan naapurin Warriorsin, joka peittosi omassa välierässään hallitsevan mestarin Jyväskylän lukemin 34-20. Finalistit olivat myös runkosarjan kärkikaksikko. Miesten SM-loppuottelu päättää Kuopiossa ensi lauantaina pelattavan finaalitapahtuman.

Miesten SM-välierä: HRC-Kalev Tallinn 21-10 (14-10)

Tryt: David O’Connor, Jake Pratley ja Mika Takala
Lisäpistepotkut: Joonas Bask (3)

1 Ville Siiskonen
2 Paulo Pannuzzo
3 Chris Denholm
4 Ilja Prohorov
5 Wertti Bask
6 Antti Järvenpää
7 Iikka Ahlfors
8 David O’Connor
9 Luke Parsons
10 Jake Pratley
11 Joonas Bask
12 Paavo Honkanen
13 Riku Lempiö
14 Mika Takala
15 Dario Forneris

Vaihdossa: Kevin McCarthy, Emmanuel Courbin, Samuel Kuutti, Jesperi Virtanen, Mikko Moilanen, Anton Nevalainen, Ronan Rochford ja Dyllan Hey

Teksti: Mika Huopainen
Alkuperäinen kuva: Rory McIntyre