Pitkä odotus päättyy sunnuntaina, kun HRC Blue Tigers avaa kautensa miesten 2. divisioonassa vierasottelulla Saimaa Sharksia vastaan.

Kakkosdivari typistyi HRC:n osalta harmillisesti neljän ottelun tyngäksi, kun Åland Stags joutui viime hetkellä luopumaan sarjasta pelaajapulan vuoksi. Stagsin jäätyä sivuun on Sinitiikerien länsilohkossa vain yksi vastustaja, Seinäjoki Rugby, jonka lisäksi kohdataan kahdesti itälohkon Sharks. Itälohkossa pelaavat Sharksin lisäksi joensuulainen Karjalan Rugby sekä Jyväskylän kakkosjoukkue.

HRC peittosi nyt toista kauttaan pelaavan Sharksin molemmissa viime kauden keskinäisissä otteluissa, mutta Seinäjoki on sen sijaan uusi tuttavuus, sillä jo vuodesta 2014 Pohjanmaalla vaikuttaneita seinäjokisia ei ole vielä kohdattu pelikentällä.

Muutaman vaisumman vuoden jälkeen on HRC:n tähtäimessä finaalipaikka ja sarjan ykköstila.

– Lähdemme rehdisti tavoittelemaan sarjan voittoa, mutta sitä tärkeämpää on nauttia rugbysta ja kunnioittaa pelin henkeä sekä vastustajaa niin voiton kuin tappionkin hetkellä. Suomen vanhimpana klubina haluamme näyttää, että seuramme on enemmän kuin yksi joukkue mestaruussarjassa, Blue Tigersin kapteeni Ville Vikman sanoo.

Kakkosen lohkovoittajat etenevät Kuopiossa 29.9. pelattavaan finaaliin, jonka voittajalle on tarjolla mahdollisuus nousta ykkösdivisioonaan.

Miesten 2. divisioona 2018:

8.7. Saimaa Sharks – HRC Blue Tigers
11.8. HRC Blue Tigers – Saimaa Sharks
26.8. HRC Blue Tigers – Seinäjoki Rugby
15.9. Seinäjoki Rugby – HRC Blue Tigers
29.9. Finaali

Teksti: Mika Huopainen