HRC:n miesten SM-sarjajoukkueen runkosarja päättyy lauantaina Kuopiossa. Sarjan arvolle sopivasti Kuopio Rugbyn Clubin ja HRC:n kohtaamisessa piisaa jännitettävää.

HRC nousi viime lauantain Warriors-taisteluvoitolla sarjakärjen tuntumaan, mutta kotietu välieriin ei ole vielä varma. Bonuspistevoitto Kuopiosta saattaisi sen varmistaa, toisaalta tappio tietää hyvin todennäköisesti sijoittumista kolmanneksi.

Suurin toivein kauteen lähtenyt kotijoukkue pelaa selkä seinää vasten, sillä finaali-isäntiä uhkaa putoaminen ykkösdivisioonaan. Välieriin yltäminen on mahdollista enää teorian tasolla ja vaatii paitsi murskavoittoa HRC:stä, myös sopivaa ristiinpelaamista muilta. Kuopio on vain kaksi pistettä edellä putoajan paikalla olevaa porvoolaista Old Town Shamrocksia, jolla on pelaamatta kaksi ottelua. Isännille kelpaa vain voitto, mikä sekään ei välttämättä varmista sarjapaikaa.

HRC voitti joukkueiden heinäkuisen kohtaamisen 56-30-lukemiin päättyneen pisteiloittelun jälkeen. HRC:n osalta ottelua leimasivat puolustuspään nukahdukset, joista Kuopio pääsi rokottamaan bonuspisteen arvoisesti. Viime viikon Warriors-voiton perusteella puolustus on pystytty valamaan betoniseksi, ja hyökkäys kirnuaa pisteitä, mikäli tilanteisiin saadaan hiukankin jatkuvuutta. HRC on ottelun selvä ennakkosuosikki, mutta kuopiolaiset taistelevat varmasti viimeiseen saakka sarjapaikkansa puolesta. Jos järki ja jalat jäävät bussiin ja isännät saavat hyvän alun, voi edessä olla tuskallinen 80-minuuttinen.

Lauantain toisessa SM-sarjaottelussa kohtaavat Old Town Shamrocks ja HRC:n kanssa kärkikahinoissa oleva Kalev Tallinn.

Viimeiset ottelut: 8.9. Kuopio-HRC ja Old Town Shamrocks-Kalev Tallinn; 15.9. Kalev Tallinn-Warriors ja Old Town Shamrocks-Jyväskylä.

Ottelu Puijon kentällä Kuopiossa alkaa kello 15.00. Ottelutapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/258133408163455/

Teksti: Mika Huopainen
Kuva: Aki Pentikäinen