Rugbyn miesten SM-sarja käynnistyy HRC:n osalta muutaman päivän päästä, joten nyt on hyvä hetki katsoa missä mennään.

Muistin virkistykseksi alkuun lyhyt yhteenveto siitä, mihin jäätiin viime kauden pääteeksi.

Kautta 2017 voi kuvailla melkoiseksi vuoristoradaksi, jossa käytiin välillä syvällä, mutta päädyttiin lopulta muutaman hassun minuutin päähän mestaruudesta. Kausi oli vaikein moneen vuoteen, kun poismuutot ja massiivinen loukkaantumissuma kavensivat pelaajapoolia, ja valmennuskuviot hakivat uomiaan pitkälle kesään. Runkosarjassa HRC joutui Jyväskylän ja Warriorsin yliajamaksi, ja kotietu karkasi tavoittamattomiin jo hyvissä ajoin. Hapuilevatkin otteet kantoivat silti kolmannelle sijalle ja välierään naapuria Warriorsia vastaan. Kauden tärkeimpiin otteluihin päästiin ensimmäistä kertaa parhaalla kokoonpanolla, mikä toikin tulosta. Warriors kaatui välierässä suvereenin esityksen myötä, ja läpi kauden voitosta voittoon kulkenut Jyväskylä joutui lujille Porin finaalissa. JRC väänsi lopulta viime hetken voittoon ottelussa, joka saattaa hyvinkin olla tasokkain Suomessa koskaan pelattu.

Nälkä tallella

Katkeran tappion positiivinen puoli on siinä, että nälkää jäi seuraavaan vuoteen, ja kaikesta huolimatta Big Gunsin kausi päättyi nosteessa. Alkavan kauden suhteen moni asia näyttää nyt huomattavasti paremmalta kuin vuosi sitten. Pelaajaringissä on talven aikana ollut enemmän leveyttä, ja valmennuspuolikin on saatu kuntoon hyvissä ajoin. Vetovastuun HRC:n miesten joukkueessa kantaa irlantilais-englantilainen kaksikko David O’Connor ja Jake Pratley, joista ainakin ensinmainittu nähdään myös kentällä kauden aikana.

– Joukkue on ottanut uudet valmentajat innolla vastaan, ja on tärkeää että saimme valmennusosaamista sekä back- että forward-puolelle. Jokaisella valmentajalla on hieman erilainen näkemys siitä mikä on paras mahdollinen tapa pelata rugbya, mutta toivon että pystymme heti kauden alusta toteuttamaan valmennuksen haluamaa pelitapaa ja kehittämään sitä eteenpäin, HRC:n kapteeni Mikko Aalto kertoo.

“Tavoitteena on voittaa Suomen mestaruus, Aalto linjaa ykskantaan.”

Kaikkien aikojen tasaisin SM-sarja?

Mestaruudesta pelataan viime vuoden tapaan kuuden joukkueen sarjassa, jossa neljä parasta etenee välieriin ja viimeinen putoaa ykkösdivariin. Viime kaudella joukkueet jakautuivat hyvissä ajoin kolmeen kerroksen väkeen, mutta alkava kausi vaikuttaa huomattavasti tasaisemmalta. Viime kesän heikkoihin jaksoihin ei ole varaa tänä vuonna.

– Kaikilla kuudella joukkueella on realistiset mahdollisuudet välieräpaikkaan. Uskoisin, että nykyisellä sarjajärjestelmällä saamme jännittää viimeiseen asti ketkä yltävät neljän parhaan joukkoon. Välierät ja finaalit ratkaistaan yhdellä voitolla, joten mikä tahansa neljästä välieräpaikan saaneesta voi myös olla korkeimmalla korokkeella kauden päätteeksi, Aalto ennakoi.

15-rugbyn harjoituskausi on pitkä, eikä seiskakauden peleistä voi vetää johtopäätöksiä kesän pelien suhteen. Isot muutokset kausien välillä ovat kuitenkin harvinaisia, joten kamppailuun välierien kotiedusta on helppo veikata HRC, Warriors ja hallitseva mestari JRC. HRC lähtee mestaruusjahtiin viimevuotista paremmasta tilanteesta, kun taas Warriors ja JRC olivat viime kauden runkosarjassa omassa luokassaan.

Putoaja löytyy kolmikosta Kuopio, Old Town Shamrocks ja Kalev, mutta jokaisella niistäkin on mahdollisuudet vähintään välieriin. Lupa on odottaa kaikkien aikojen kovatasoisinta ja jännittävintä SM-sarjaa, jossa nähdään monta yllätystä ennen syyskuista finaalia Kuopiossa.

Kaksi niukkaa semifinaalipettymystä viime vuosina kokenut JRC otti viime kauden päätteeksi ansaitun mestaruuden. Kaksitoista peräkkäistä voittoa ei jättänyt epäselväksi, mikä joukkue oli paras vuonna 2018, vaikka HRC olikin varastaa show’n huipputasoisessa finaalissa. Alkavalla kaudella jyväskyläläisten pelaajamateriaali ei ole aivan viime vuoden tasoa, mutta joukkueella on pomminvarma etupelaajapainotteinen pelitapa, joka jauhaa tulosta tälläkin kaudella. JRC kamppailee runkosarjan ykköstilasta.

Warriors oli viime vuonna pitkästä aikaa niskan päällä paikallistaistoissa ja höykytti HRC:tä runkosarjassa kahdesti selvin lukemin. Semifinaalissa osat kuitenkin vaihtuivat, ja siihenastisen kauden parhaan pelin pelannut HRC kelllisti naapurit suvereenin esityksen myötä. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen finaalin ulkopuolelle jäänyt Warriors on varmasti tehnyt itsetutkiskelua talven akana, mutta suuria muutoksia lienee turha odottaa: peruspeliinsä luottava joukkue kyttää tänäkin kesänä vastustajan virheitä ja rankaisee niistä armotta. Potkupeli on tänäkin vuonna Suomen parasta ja kotietu välieriin mahdollinen.

Vaikka ensimmäistäkään ottelua ei ole vielä pelattu, voi kauden suurimmaksi petraajaksi nimetä jo Kuopion. Viime kaudella kuopiolaiset hävisivät kaikki ottelunsa keskimäärin viidenkymmenen pisteen erotuksella, ja sarjatason vaihtuminen alemmas estyi vain edelle sijoittuneen Linna Rugbyn luovuttua omasta sarjapaikastaan. Tulevaa kesää ajatellen tilanne on viimekautista huimasti valoisampi, sillä joukkue on vahvistunut kolmella maajoukkueen avauskokoonpanon miehellä. Kahden viime kauden parhaat pelaajat Matti Keränen ja Jussi Viljanen palaavat Savon sydämeen, ja kovan kolmikon täydentää HRC:ssä viime vuonna pelannut rugbyreissaaja Ossi Aro. Viime vuoden heittopussi Kuopio tähyää tällä kaudella kohti historiansa ensimmäistä sijoitusta neljän parhaan joukkoon.

Viime kaudella ensimmäistä kertaa Suomen sarjoissa pelannut Kalev jyräsi ykkösdivarin mestaruuteen kärsien matkalla vain yhden tappion. Vahvasti aloittaneilta tallinnalaisilta tuntui ehtyvän bensa kauden päätöksen häämöttäessä, mutta nousu varmistui lopulta tasaisessa finaalissa väkevintä haastajaa Tamperetta vastaan. Kalev on perinteikkään monilajiseuran rugbyjaos ja samalla käytännössä Viron maajoukkue, mutta kokemusta rankasta sarjasta ei välttämättä ole vielä tarpeeksi. Viime kaudella Kalev oli vaikeuksissa Tampereen kanssa, mutta nyt vastassa on viisi vähintään Tampereen tasoista joukkuetta. Lisäksi ohjelmassa on nyt kaksi ottelua pidempi sarja sekä kuluttavat vierasreissut Kuopioon ja Jyväskylään. Tasaisessa sarjassa Kalevilla riittää tekemistä putoamisen välttämiseksi, mutta toisaalta semifinaalipaikkakin on mahdollinen. Kalev on vaarallisimmillaan alkukaudesta, kun pelituntuma maajoukkueotteluista tuo etua vastustajiin nähden.

Porvoon Old Town Shamrocks on sijoittunut kahdesti peräkkäin neljänneksi ja hävinnyt semifinaaleissa. Viime kaudella Shamrocks nappasi kautta aikain ensimmäisen voittonsa HRC:stä ja varmisti sijoituksen neljän joukkoon jo hyvissä ajoin, mutta välierissä runkosarjavoittaja Jyväskylä lakaisi porvoolaiset tieltään selvin lukemin. Viime vuonna sarjassa oli kaksi porvoolaisia selvästi heikompaa joukkuetta, mutta tänä kesänä paikka neljän joukossa on tiukassa. OTS on hakenut lisää pelikovuutta tasokkailla harjoitusvastustajilla ja joukkue onkin asettanut tavoitteekseen mestaruuden. Ensin pitää kuitenkin mahtua välieriin, mikä on sekin kovan työn takana.

Teksti: Mika Huopainen